Submarinassa taas

Konsertin luonne: Synttäribileet
Paikka:  Submarina
Sää: Pimeä, masentava, kylmä. Sellainen kuin itsenäisyyspäivänä aina.

Itsenäisyyspäivänä Amalia nosti jälleen periskoopin pystyyn ja laskeutui taasen Submarinaan. Tällä kertaa viihdytysvuorossa oli 40-vuotis synttäriporukka. Amalian kaunein jäsen oli liittynyt vieraiden joukkoon, joten homma piti hoitaa kauheimpien jäsenten kesken.

Yleisössä oli runsaasti armeijan kantahenkilökuntaa joten toimimme jotakuinkin uhkarohkeasti jättämällä kanaverkkosuojan hankkimatta. Yritimme kuitenkin liimautua mahdollisimman lähelle seinää mahdollisten "tykistökeskitysten" varalta.

Vääpeli suorittamassa stagetarkastusta

 Kersantti Anna tuli vetämään ensimmäisen biisin synttärisankarille, ennenkuin vetäytyi taas linjojen taakse virvoittelemaan. Siitä sitten jatkettiin miehissä Rokki-linjalla.

Ensimmäisen setin jälkeen painuimme keittiötiloihin ihmettelemään väärin soitettujen nuottien määrää ja hörppimään virvokkeita. Jotkut poikkesivat jopa kehumassa meininkiä. Ilmeisesti 'ei taidolla vaan volumella' -taktiikkamme toimi kuin hyökkäysvaunu. Tai sitten yleisön korvat oli voideltu tässä vaiheessa suopeaan kuntoon. Joihinkin pöytiin kertyneistä tölkkitorneista päätellen näin oli saattanut käydä.

Tauolla meitä vannotettiin olemaan soittamatta Paranoidia, mutta toisen setin loppupuolella alkoi salin puolelta kuulua eriäviä mielipiteitä. Joten kyllähän me nyt se Paronoitikin töräytettiin.

"I know it's only rock'n'roll but I like it"

Ennakkapeloista huolimatta kantahenkilökunta käyttäytyi suht siivosti ja ylimääräisten suojavarustusten hankkiminen olisi ollut liioittelua. Roudaaminen sujuikin ennätystahdissa (mars). Puoli yksi viimeinen sointu ilmoille ja puoli kahdelta kotosalla vällyjen välissä kuuntelemassa korvien välissä piipittävää tiaisparvea.

Linjojen takaa raportin tähän päättää Mika

LEPO

Submarinassa maallista ja maanalaista

Konsertin luonne: Väitöskaronkka
Paikka:  Submarina
Sää: Vaikea sanoa. Kylmää, kosteaa, pimeää.

Se oli tavallinen perjantaipäivä 22.11.2013, kun saavuimme kuka mistäkin suunnasta kuudelta rakentamaan bändiä kasaan. Oli oikein mukavaa, että kamat oli jo roudattu sisälle siinä vaiheessa, kun itse "roudausvaatteineni" saavuin paikalle. Tämähän on muotoutunut ns. hauskaksi sisäpiirin vitsiksi, kun heinäkuun keikalla Mika tiedusteli, että koska aion vaihtaa keikkavaatteet päälle. Niin, olinhan valinnut roudaukseen kukallisen mekon ja esiintymiskuteet odottivat vielä kassissa. Not! Jatkossa ajattelin valita sen verran paljettia päälle, ettei tarvitse arvailla, onko kyseessä valmistelu- vai suoritusasu.

Minne olemme menossa?

Submarinassa pääsimme ns. samalle tasolle yleisön kanssa, mikä oli soundcheckin kannalta hyvä. Tilassa ei siis ollut erityistä esiintymislavaa ja linnoittauduimme peilisalin nurkkaan. Kitaran ja basson kanssa oli mahdollista käydä tanssilattialla kuuntelemassa helposti yleisön kuulemaa soundia ja säädellä sitten tilanteen mukaan harppomatta pitkiä matkoja edestakas. Tilan akustiikka oli kovien materiaalien vuoksi vähän haastava, mutta ihan hyvä siitä tuli! Nurkkatilanteessa on myös vähän haastavaa asettua järkevästi, kun tuntuu, että on aina väärinpäin johonkin nähden. Ainakin koskettimien, midilaitteen, mikkitelineen ja nuottitelineen saaminen jotenkin toimivasti siten, että pystyy säätämään soundeja, volyymia, kääntämään sivua ja soittamaan ilman jännetuppitulehduksen ilmaantumista on kyllä varsinainen palapeli! Kyllä sekin siitä kumminkin loppujen lopuksi aina järjestyy kun tarpeeksi säätää.

On se vakavaa hommaa!

Pääsimme soittamaan vähän ennen puoltayötä eli noin pari tuntia oman nukkumaanmenoaikani jälkeen. Hyvin silti lähti homma rullaamaan ja mielestäni toinen, vähän rokkipitoisempi setti varsinkin kulki oikein sujuvasti. Saatoin hyppiä hieman.Yleisökin jaksoi loppuun saakka ja saatiin soittaa vielä pari encorea, kun ei meinannut meno millään loppua. Tämä oli hyvä asia! Kahden maissa lopetettiin ja kolmelta olin himassa, koska herrasmiehet hoitivat laitteet kotio.

Itse pääsen ensi perjantaina tulevalla keikalla vähän helpommalla, kun ohjelmassa on miehisempi rokkikeikka ja vetäisen vain pienen yllätysnumeron. Seuraava raportti siis miesnäkökulmasta...

-Anna koskettimien takaa

Amalia 22.11.2013

Synttäreillä Huittisissa

Konsertin luonne: Syntymäpäiväjuhla
Paikka:  Wanha Wpk, Huittinen
Sää: Viileä, aurinkoinen

Amalia saapui taas kolmessa osassa paikalle. Vihreä keikkabussi pakattiin yhteistuumin treeniksellä, josta kaarrettiin Runosmäen Supermarketin evästarjonnan kautta kohti Huittisia. Fiilis oli hyvä, ja kamat saatiinkin nopeasti kasaan. Rummut saapuivat vähän myöhemmin omalla kyytillä ja hekin ehtivät hyvin.

Keikkapaikka oli mahtava vanha vpk-talo, joka on entisöity ajanmukaiseksi ja hienoksi. Meinasi roudaus unohtua paperitapetteja ihastellessa.

Salin tunnelmaa

Kamat kasassa! Ja oma lava.

Juha tsekkaa urkuja.

Aluksi soiteltiin triona kaksin kitaroin ja koskettimin tunnelmamusaa vastaanoton ja ruokailun taustalla. Aika hiljaa sai soitella, jotta vieraat pystyivät vaihtamaan kuulumisia, sillä tilan akustiikka oli melko vahvistava. Puolitoista tuntia meni kuin siivillä, pienryhmäsoittelu on kyllä oma lajinsa ja kiva laji onkin!

Syömisten jälkeen viriteltiin bändi kasaan ja aloitimme kevyellä tanssimusalla. Soittelimme väliin poppiakin, vähän sen mukaan mikä yleisöä innosti. Asiakaspalvelutyössähän tässä ollaan. Sillä meiningillä meni oikeastaan koko ilta, toki painottuen loppua kohti menevämpään ja synttärisankarin toiveitakin kuultiin useampia. On muuten yllättävää, miten jotkut aiemmin vähän etäisemmät kappaleet muuttuvat lemppareiksi, kun saa itse soittaa. Toivottu Karma Chameleon on sellainen ainakin omalla kohdallani, ja toinen kasarihitti Final Countdown on ihan mahtava soittobiisi, ainakin kiipparille. Näytti siltä, että yleisökin tykkäsi! Rokkenrollia ei tänään krokotiilirokkia lukuunottamatta paljoa kuultu, mutta pääsivätpä kitaristit venyttelemään esimerkiksi toivebiisi Tia Mariassa ja vastaavissa.

Kitaristin työsalkku.

Purkutyöt sujuivat tavalliseen tapaan nopeasti ja tehokkaasti, ja kotona Turkusessa olin jo ennen kahta. Vähän väsytti, mutta kivaa oli. Pientä luksusta kun kyydinkin sai kotiovelle.

- Anna

Häähumusta on hyvä aloittaa

Konsertin luonne: Häät
Paikka: Kartanon karkuri, Uusikaupunki
Sää: Tuulinen, päivällä paistoi, illalla luulimme joutuneemme aikakapselissa suoraan syyskuun loppuun.

Matka soittopaikalle suoritettiin kolmessa osassa: Kamat, basisti, kitaristi ja ja minä eli kiipparisti ajelimme vihreällä vaaralla Turusta Ugiin. Toinen kitaristi tuli perässä omalla kyytillä. Rumpali hankki keikkafiilistä Pori Jazzeilta ja saapui (ajoissa) sieltä suoraan keikalle. Roudauksen ja soundcheckin jälkeen miesten vaatteiden vaihto tapahtui sujuvasti kotasaunan terassilla, minkä jälkeen pääsimme tupakeittiöön keikkaa odottelemaan. Itsehän roudasin kukkamekossa, mikä ei kuitenkaan ilmeisesti ollut tarpeeksi hieno esiintymisvaatteeksi, sillä soittotoverini vaikuttivat olevan kovin huolissaan siitä, milloin minä vaihdan iltatamineet päälleni. Noh, vetelin samoilla helmoilla kyllä koko illan.

Itse soitto lähti liikkeelle duokokoonpanolla. Koskettimet ja kitara(t) sekä minä ja Ari ja myöhemmin myös Juha soittelimme suhteellisen rauhallista taustamusiikkia ruokailun ajan. Siinä pääsi mukavasti hääfiilikseen, kun sai kärpäsenä nurkassa aistia juhlaväen iloa ja tietysti hääparin vastavihittyä onnea. Ruokailun loppu koitti oikeastaan vähän liiankin nopeasti, sillä kivoja kappaleita olisi riittänyt vielä.

Hääkakku saatiin leikattua ja kahvin taustalla pääsimme soittelemaan jo koko bändin voimin maltillisella volyymilla. Häävalssi soi Kurkelan malliin, josta jatkettiin tanssimusiikilla ja lattia täyttyi nopeasti valssaajista. Pienen tauon jälkeen morsiuspari yllätti vieraat häätanssilla, joka Stellan Häävalssi taustallaan sai ainakin minut herkistymään. Tunnelma vaihtui nopeasti riemuisaksi, kun aloitimme setin heti tanssin perään vauhdikkaammalla osastolla juhlakalujen toiveiden mukaan. Aika kuluu kun on kivaa ja loppuilta meni huisin nopeasti, rytmimusan ja herkistelyn ollen sopivassa tasapainossa. Yhtäkkiä kello oli puoli yksi, ja oli aika hiljentää Kulkuri. Hääpari lähti kohti tulevaa ja me keräsimme kamamme yön pimeydessä. Kotimatkalla pääsimme vielä vähän puhaltelemaan pilliin pikku puhallusratsiassa. Ystävälliset sinivuokot toivottivat turvallista kotimatkaa ja muutkin metsän asukit olivat kivoja ja pysyivät pois tieltä.

Silloin voi varmaan sanoa, että on hyvä duuni, kun työnteon loputtua huomaa harmittelevansa työpäivän loppua ja odottavansa jo seuraavaa. Tästä se lähtee, Amalian matkapäiväkirja!

Raportoi: Anna