Aitiopaikalla osa II

Juhlapaikka: Virastotalo, ravintola Aitiopaikka
Tilaisuuden luonne: Kuljetusalan yrityksen pikkujoulut
Sää: Märkää ja lämmintä, onhan joulukuu


Pitkästä aikaa raportti soitannoista! Eilen olimme soittelemassa toiseen kertaan Aitiopaikan tummassa salissa, vaihtelun vuoksi toisessa päässä kuin viime kerralla. Tilaa oli taas vaikka muille jakaa, mikä on kiva, koska mahtuu twistaamaan loppuillasta eikä tarvitse varoa (niin paljon) kitaristin pedaalilautaa kun hypyttää. Kamojen kokoonpanossa ei ihmeellistä - perustilanne, eli suurin osa oli jo paikoillaan kun saavuin. En ole varma, halutaanko minua säästää duunilta vai onko niillä tavoitteena saada koota setti rauhassa ja täten tulevat aina aiemmin paikalle kuin mitä on sovittu. Minä keskityin sitten johtohommiin. Äänisäätöjen jälkeen ehdimme vielä piipahtaa kotona virkistäytymässä ja palasimme paikalle hieman ennen hoohetkeä.

Samalta ne aina näyttää.

Laulajan, bändin ja asiakkaan painajainen herätti lieviä väristyksiä keikkaa edeltävällä viikolla - meinasi tulla äitiä ikävä, kun vaihteleva flunssatauti vaan porskutti viidettä viikkoa. Konsultoin sosiaalisessa mediassa laulavia ystäviäni ja sain hienoja vinkkejä epäkuntoisen hengityselimistön elvyttämiseen. Kuuman inkiväärijuoman, Mynttonien ja Jägerin voimalla vedettiin kohtuumukavasti, vaikka ei laulaminen kyllä tunnu niin nautinnolliselta kun on pelko persiissä, että yskäkohtaus iskee keskellä biisin huippukohtaa. Pientä Nylon Beat -soundia oli kyllä havaittavissa, mutta ennakkopelkoihin nähden ilta oli äärimmäisen onnistunut. 

Musiikin suhteen meille oli annettu vapaat kädet, joten ilta eteni tavalliseen tapaan - ensin hieman kevyesti tanssittavaa, siitä vähitellen vauhdikkaampaan suuntaan välihempeilyjä unohtamatta. Yleisö viihtyi tanssimista enemmän pöytäkunnissa, mikä tuntuu olevan tyypillistä isommissa työyhteisöjuhlissa. Eikö vieraampien seurassa herää tanssifiilis, kuluuko ilta kuulumisten vaihtoon vai mikä siinä mahtaa olla? Ihmisen toiminta ryhmässä on mielenkiintoinen asia! Muutama rohkea kävi kyllä heilumassa ja myös tyypillisestä loppua kohden innostumisesta oli merkkejä. Edellisen Aitiopaikkakeikan tapaan tuli olo, että kuulo oli päällä istuessakin, sillä esim. So what? kirvoitti tyhjästä tanssilattiasta huolimatta mukavat aploodit.


Viimeisen hitaan jälkeen soitetun oikeasti viimeisen hitaan jälkeen keräsimme kamppeet totutun tehokkaasti ja pääsimme kotimatkalle jo kello 01. Luksusta olla vällyjen välissä puolessa tunnissa keikan päättymisestä. Tai siis mahdollisuus siihen olisi, tosin moottori käy ainakin itsellä sen verran lujalla soittojen jälkeen, että yleensä tulee hetki istuttua keittiön pöydän ääressä ennen nukkumaanmenoa. 

Flunssaisen pelastus.

Nyt jo parempivointinen ja -ääninen
-Anna Amalian psta

Vielä on kesää jäljellä

Juhlapaikka: Ihalan koulu
Juhlan luonne: Jonkinlainen kevätjuhla, opettajien
Sää: Keväinen!

Yhdestä asiasta saimme todistusaineistoa tuona keväisenä perjantaina: Opettajilla on energiaa. Keikasta oli etukäteen tiedossa, että teemana on juhannus leirintäalueella (tai vast.). Saapuessamme paikalle välineistön pystytystä varten oli meneillään järjestelyiden loppukiri, "alueella" pyöri toistakymmentä teeman mukaan pukeutunutta henkilöä mm. harjoittelemassa ohjelmanumeroita ja kiinnittämässä ohjelappusia. Tavalliseen koulun suokaa anteeksi ankeaan jumppasaliin rakentui autenttinen festivaalialue telttoineen ja muine tarpeineen. Juhlaväen saapuessa tunnelma tiivistyi, kun mm. partiolaiset, saksalaiset ja karavaanarit levittyivät omille tonteilleen juhlimaan. Ihastuttavaa paneutumista ja viiteliäisyyttä! Oman yksityisammattini viitekehyksessä puhutaan leikkisyydestä, ja miten sen säilyttäminen on tärkeää lapsuuden jälkeenkin. Leikitellen ne opettajat varmaan jaksavat raskaan vuoden?

Mutta entäs soitto? Peruskeikoille suunnittelemme tyypillisesti neljän setin kokonaisuuden, joka kasvaa intensiteetiltään yötä kohden, tarkoituksena myötäillä juhlijoiden meininkiä. Ekassa setissä oli nytkin suunniteltuna kevyttä paritanssittavaa tavaraa (no ei humppaa). Kuitenkin, saapuessamme yhdeksän maissa sovitusti aloittelemaan soittoa totesimme, että mikäli emme halua toimia mood spoilerina, on parempi hyökätä saman tien kakkossettiin. Näin teimme, ja hyvin meni. Ei bilebändi voi vetää mitään ennaltasuunniteltua kaavaa kuin kuorokonserttiohjelmaa, vaan pitää kuulostella asiakaskunnan oloja. Tästäkin tulee mieleen oma päivätyö - yhtä tärkeää kuin valmistelu ja suunnittelu on olla antennit pystyssä ja edetä tilanteen mukaan. Illan ykkösjuttu tuntui olevan suomalainen musiikki, joka täytti tanssilattian yhä uudestaan. Onneksi ohjelmistostamme sitä(kin) löytyy! Illan tunnelmaa kenties kuvaa parhaiten seuraava: Järjestelytoimikunnan jäsen tuli pyytämään puheenvuoroa joskus loppuillasta, ja kannusti juhlakansaa antamaan yliajalla olevalle bändille aplodit. Yliajalla? En kyllä huomannut yhtään. Perusfestivaalit - loppu tulee aina yhtä yllättäin.

Illan kuvastoa: 

Ekat biisit kuitenkin hieman rauhallisempaa

Juha on valaistunut

Say what?

On sitä näköjään valoa Mikallakin

Soitellaan...

Silloin tällöin käytämme Velkkuun pienennyssädettä, jotta saamme kamat mahtumaan.

Kesän ulkojuhlia odotellen,

Anna

PS. Otsikkoon viitaten mietimme Mamban syvintä olemusta soittotauolla. Mikä siinä on, että se on niin ärsyttävä? Onko syynä yletön radiosoitto? Periaatteessa biisit kuitenkin ihan hyviä ja omasta mielestäni Saa koskettaa on yksi kaikkien aikojen kauneimpia slovareita. Ei keksitty vastausta kysymyksiin.