Paikka: Kartanon karkuri, Uusikaupunki
Sää: Tuulinen, päivällä paistoi, illalla luulimme joutuneemme aikakapselissa suoraan syyskuun loppuun.
Matka soittopaikalle suoritettiin kolmessa osassa: Kamat, basisti, kitaristi ja ja minä eli kiipparisti ajelimme vihreällä vaaralla Turusta Ugiin. Toinen kitaristi tuli perässä omalla kyytillä. Rumpali hankki keikkafiilistä Pori Jazzeilta ja saapui (ajoissa) sieltä suoraan keikalle. Roudauksen ja soundcheckin jälkeen miesten vaatteiden vaihto tapahtui sujuvasti kotasaunan terassilla, minkä jälkeen pääsimme tupakeittiöön keikkaa odottelemaan. Itsehän roudasin kukkamekossa, mikä ei kuitenkaan ilmeisesti ollut tarpeeksi hieno esiintymisvaatteeksi, sillä soittotoverini vaikuttivat olevan kovin huolissaan siitä, milloin minä vaihdan iltatamineet päälleni. Noh, vetelin samoilla helmoilla kyllä koko illan.
Itse soitto lähti liikkeelle duokokoonpanolla. Koskettimet ja kitara(t) sekä minä ja Ari ja myöhemmin myös Juha soittelimme suhteellisen rauhallista taustamusiikkia ruokailun ajan. Siinä pääsi mukavasti hääfiilikseen, kun sai kärpäsenä nurkassa aistia juhlaväen iloa ja tietysti hääparin vastavihittyä onnea. Ruokailun loppu koitti oikeastaan vähän liiankin nopeasti, sillä kivoja kappaleita olisi riittänyt vielä.
Hääkakku saatiin leikattua ja kahvin taustalla pääsimme soittelemaan jo koko bändin voimin maltillisella volyymilla. Häävalssi soi Kurkelan malliin, josta jatkettiin tanssimusiikilla ja lattia täyttyi nopeasti valssaajista. Pienen tauon jälkeen morsiuspari yllätti vieraat häätanssilla, joka Stellan Häävalssi taustallaan sai ainakin minut herkistymään. Tunnelma vaihtui nopeasti riemuisaksi, kun aloitimme setin heti tanssin perään vauhdikkaammalla osastolla juhlakalujen toiveiden mukaan. Aika kuluu kun on kivaa ja loppuilta meni huisin nopeasti, rytmimusan ja herkistelyn ollen sopivassa tasapainossa. Yhtäkkiä kello oli puoli yksi, ja oli aika hiljentää Kulkuri. Hääpari lähti kohti tulevaa ja me keräsimme kamamme yön pimeydessä. Kotimatkalla pääsimme vielä vähän puhaltelemaan pilliin pikku puhallusratsiassa. Ystävälliset sinivuokot toivottivat turvallista kotimatkaa ja muutkin metsän asukit olivat kivoja ja pysyivät pois tieltä.
Silloin voi varmaan sanoa, että on hyvä duuni, kun työnteon loputtua huomaa harmittelevansa työpäivän loppua ja odottavansa jo seuraavaa. Tästä se lähtee, Amalian matkapäiväkirja!
Raportoi: Anna
